Aamuvuoro .5.30

Kello soi. Katson puhelintani, kello näyttää aikaa puoli viisi.
Pyyhin silmistäni yön unihiekat, ja nousen ylös. Puen vaatteet ylleni, kävelen keittiöön ja juon lasillisen kylmää vettä. Huokaisen, katson taas kelloani.
  Lähden kävelemään työpaikalleni, joka on aivan kävelymatkan päässä. Tunnen kuinka hento pakkanen kylmettää nenän sekä poskipäät. Pakkanen narskuu kävellessä, meinaan liukastua kävellessä. Naurahdan tilanteelle. Jatkan matkaa.

Valot täyttävät tilavan keittiön. Laitteiden tuttu hurina saa järkeny takaisin maanpinnalle.
Nyt on herättävä, ja laittaa itsestä se nopein vaihde päälle.

Ennen asiakkaiden tuloa, ehdin juomaan kupillisen kuumaa kahvia, ja hengähtämään. Ajatukseni sinkoilee asiasta toiseen. Kuuntelen hiljaisuutta. Taustalla kuuluu vaan laitteiden hurinat, ja kellon tikitys. Kun katson keittiöstä salin telvisiota, aamuteeveen ukosta ei kuulu ääntä. Liiankin hiljaista.

Vaihdan aamun iloisen virneen kasvoilleni. Kohotan hiukan kulmiani, ja vaihdan asiakkaiden kesken hyvät huomenet. Hymyilen, mutta jatkan silti töitäni.
Kohta salin täyttääkin jo muutama hassu saksalainen. Vaikka aamut tuntuvat vaikeilta, asiakkaiden kehut ja kiitokset saavat mieleni nousemaan! =)


Blokkailen astioita, ja huomaan minuuttien kuluvan tunneiksi. Ei enää kauaa, kun saan taputeltua aamuvuoron tehdyksi. Sitten pääsen ansaituille viikonlopun vapaille. Jes!

Kello lyö yhdeksän. Saan alkaa siivoilemaan. Viimeiset asiakkaat vielä nuokkuvat tuoleissaan, kera kahvin, ja ilmeistä päätellen heillä on tärkeitä juttuja vielä kesken.
En anna itsestäni sen suurempaa numeroa, vaan keräilen astioita pois sekä alan keräilemään likaisia astioita. Suljen ovet. Työpäivästä oli siis sittenkin selvitty!

-Suvi