Istuidun autonratin taakse, suunta kohti pohjoista. Ajattelen nyt se on sitten menoa. Isäni istuu ns. pelkääjän paikalla. Juttelemme niitä näitä matkamme varrella. Pysähdymme pariin otteeseen, lepuutan jalkojani. Vaihdamme puolivälissä kuskia, että voin keskittyä muutokseen. Vedän syvään henkeä, ajattelen mielessäni. "Nyt ollaan kyllä kaukana kotoa".
Maisemat ulkona, näyttää peittyvän lumen peittoon. Ennen nukahtamista tokaisen vielä rakkaalle isälleni, että herettää minut heti jos matkalla näkyy yksikin poro.
Olen innoissani, tienpietareella makoili muutama poro.
Pääsemme perille. Käyn hakemassa hotellin vastaanotosta avaimen, ja juttelen uusien kasvojen kanssa. Sain kuulla, että toinen tulee olemaan kämppikseni asunnossa. Vähän empivänä, lähdemme roudaamaan isäni kanssa tavaroita "uuteeen", työsuhdeasuntooni.
Katselemme paikkoja. Jään yöksi asuntoon ja yritän totutella, uuteen maisemaan sekä siihen etten näkisi kavereita, enkä perhettä, enkä läheisiä noin. puoleen vuoteen. Masentaa. Tirautan pari kyyneltä, ja nukahdan.
Aamu valkenee, ja lähden ajamaan hotellille. Koputan isäni hotellihuoneen oveen. Päätämme mennä kävelylle. Katselemme maisemia. Syömme. Saan kuulla tarjoilija naiselta, että huomenna alkaisi työpäivä. Jännittää, mutta samalla myös masenti. Huomisen jälkeen on pärjättävä omillaa. Isän piti lähteä kotiin. Miten minä nyt selviäisin?
Parina viikkoina, oloni oli masentava, iloinen, avarakatseisempi sekä surullinen.
Koti ikävä painoi, ja kavereita oli ikävä. Itkin itseni uneen, ja lupasin itselleni. Kyllä tämä vielä tästä. Kohta tämä on ohi.
Viikot vaihtuivat kuukausiin. Huomasin niiden menevän vauhdilla eteempäin. Tuli joulukuu.
Maanpäälle satoi lisää lunta, vaikka sitä oli jo isot kinokset. Joulu ja uusi vuosi menee töiden parissa. Äitini puhelu sai minut vähän iloisemmaksi. Tulevat Tapaninpäivänä käymään lapissa.
Hihkaisen onnesta. Missä oli se koti-ikävän sekä kavereiden kaipuun tunne. Se oli totisesti kadonnut.
Vuosi vaihtui. Viime vuoden aikana sattui, ja tapahtui. On paljon asioita jotka olisin voinut jättää tekemättä. Mutta on myös asioita , joiden miettiminen saa pahanmielen.
Mietin mielessäni. Enää 4 kk kun täältä pääsen kotiin. Omien rakkaitten luokse. Sivistyksen pariin.
Kuukasi vaihtuu tammikuusta, helmikuuhun. Viikot menevät vauhdilla, ja tajuan kohta on kotiin paluun aika.
Tulee ystävänpäivä, taas se päivä kuukaudesta jolloin saa miettiä miksi vierellä ei kulje ketään. Tunnen oksettavan fiiliksen. En halunnut edes miettiä miksen kukaan ollut kaivannut minua. Fiilis menee ohi. Puhelin soi, ja pomoni soittaa tulenko samassa kyydissä , hotellimme ravintolan baariin.
Auto kääntyy Lumihotellin edessä. Ennakko luulot miehestä, joka meitä tuli silloin noutamaan olivat matalat. Astumme auton kyytiin. Huomaan punastuvani.
Autoa ajaakin vuoden nuorempi, söpö poika. Hymy valtaa minut.
Menee tunteja, kun istumme ja rupattelemme työkolleegojen kanssa. Nauramme, ja otan lisää kulauksia siideristäni. Silmäilen varovasti tuota söpöä poikaa, päätän jutella hänellä tänään. Mutta sitten, mieleni vaihtuu epävarmuuteen ja synkkyyteen.
Tuskin olisinkaan hänelle sopiva.
Ilta vaihtuu yöhön. Aika menee tanssiessa, ja seurasta nauttimisesta. Sain tilaisuuden jutella tuolle pojalle. Teemme jokaisesta asiasta härästä kärpäsen. Minua ärsyttää. Miksi hän tahallaan haluaa ärsyttää minua?
Valkenee päivä, ja saan tilaisuuden ottaaa tuon söpön pojan kyytiini. Nokka kohti Leviä.Koko matka oli yhtä puheen sorinaa , ja naurua. Tunnen ihastumisen tunteita itsessäni. Hymyilen. Mutta samalla keskityn ajamiseen. Pääsemme perille.
Istumme hetken aikaa paikallisessa baarissa, jonka jälkeen lähdemme tulemaan kotia kohti. Huomaan miten ihastunut olenkaan. En halua antaa hänen huomata ihastumista.
Seuraava päivä valkenee, ja kun avaan puhelimen näytössä luki söpö teksti.
Hymyilyttää. Ja vastaan viestii takaisin.
Olen onnellinen, sekä peloissani. Miten joku voi olla muka ihastunut minuun?
Kohta tuosta kaikesta on mennyt 3 viikkoa. Tällä hetkellä olen onnellinen, elämästä sekaisin. Mutta minulla on kaikki, mitä olisin voinut elämältä pyytää.
Näin, sekä elin muutoksissa. Elämä ottaa, ja se myös kantaa. Kaikesta huolimatta pitää olla myös sinut itsensä kanssa, ja uskoa että huominen voi olla se päivä jolloin kaikki muuttuu.
Minuun se sananlasku piti paikkansa. Ennen laskin päiviä milloin pääsisin kotiin. Nykyään haluaisin vain pidentää aikaa jolloin saan viettää rakkaan kanssa enemmän aikaa.
Olen onnellinen.
"Huonoilla tavoillas
Ei oo mitään merkitystä tänään koska eihän mitään pahaa sanottas Sekoon tuoksustas saat jalkani lahomaan Kai siksi mietit miks sun kaikki teepaidat katoaa Pidin yksin parhaiten vaan ne mun päällä Kai otat sen pois nyt kun oot täällä Makaan vieressäs oon haavoittuvainen Mut sun kertomukset saa mut unohtamaan musta kaiken Pupu tää voisi toimia Voisin tuntikausii pitää tatuointejas mun sormilla Luulin ettei mul ois tähän enää voimia Mut sä muutit sen Sä muutit mut"
( Sini Sabotage- Tunne mun liikkeet)
-Suvi-
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti