Sekava tunnetila.

Keksi tähän viestin otsikko... ääsh. Mun pää lyö totaallisesti tyhjää. Jos multa kysyttäisiin nyt, mitä mulle kuuluu? En osaisi vastata suoraan. Mun fiilikset on tyhjiä tällähetkellä.
Eletään jo maaliskuuta, reilu 4 viikkoo niin työt on ohi.
 Ainut varma tieto on , että menen kesätöihin etelään. Mitään muuta en tiedä.
En tiedä missä tulen asumaan kesän? En tiedä miten mun ja J.n käy? Kestääks meidän juttu kesän yli? Suora, mutta lyhyt vastaus mä en tiedä! Enkä tiedä, haluanko tietääkkään.
Ääsh! Turhauttaa!

Syön pilttiä, ja katselen miltei tyhjää kalenteria vieressäni. Mietin ylihuomista, jolloin alkaa kouluun haku. Olen siitäkin epävarma. Pääsenköhän minnekkään kouluun? Onko tämä se ala jota haluan käydä 3 ,5 vuotta. En tiedä.
Miksei minulla, ole varmuutta mistään? Olenko mä huono ihminen.

Meidän viikonloppu meni aika kamalasti.
Tai seura oli aivan mahtava, oli kiva käydä katsomassa ystävää, sekä tutustumaan Rovaniemeen. Mutta, en ole pitkään aikaan lähtenyt asioita pakoon. Nyt lähdin, ja huomaan että pää jumittaa taas, palattuamme takaisin Muonioon.
Ääässhh.!
 Minua stressaa. Vaihdan huoneestani verhot, ja siivoan sen. Tiskaan myös omat sotkuni, ei auta. Voiko joku suunnitella mulle tulevaisuuden, ja mä vaan eläisin sen.
Hmm....

8.3

Ihan ensinnäki. Hyvää naistenpäivää kaikille teille kaikille ihanille naisille! <3
Haluaisin jakaa teille mun parin päivän ajatuksia. Alright?

Makaan sängyllä. Kuulokkeet korvissa. Yritän saada mun ajatuksista selkoa, mutta en saa.
Tuntuu siltä, että joku yrittäisi painaa mua alemmas, ja alemmas. Vajoan tyhjyyteen, suupieliin valahtaa se hemmetin hieno aito tila. Tunnen kun kyynel toisensa jälkeen valahtaa poskipäiltä tyhjyyteen. Mun on paha olla. Mutta silti niin hyvä. Tunnen vajoamani alaspäin, mutta sitten jokin herättää mut todellisuuteen. Voinko mä itkeä? Voinko mä tunteen pahaa oloa?` Onko ihan ookoo joskus vain itkeä, tietämättä siihen erillistä syytä?
On.

Pari päivää sitten, mun oli pakko soittaa mun äitille. Suomen toiselle puolelle, vain kuulakseni hänen äänen. En edes muista milloin viimeks, vietin puhelimen äärellä vain äitille puhuakseni pari tuntia. Tuntui hyvältä, koska äiti osas sanoa just ne tärkeet sanat mulle joilla jaksan.
" Kaikki asiat järkestyy kyllä, onhan ne aina järjestynyt. Oot rakas, heippa"
  Ja juuri tuon takia mä rakastan mun omaa äitiä. <3


Mua ahdistaa, mutta samalla olotila on tosi onnellinen. Ei oikeestaan voisi olla asiat paremmin.... Oikeastaan sekavammin.
Mä en tiedä mun tulevaisuudesta yhtään mitään. Mä en tiedä oonko valmis, pakkaamaan mun tavarat täältä, ja lähteä kotiin?
Koska just nyt musta tuntuu siltä, että haluaisin rakentaa mun tulevaisuutta täällä. Mä tiedän myös sen että, jokainen rakas ihminen etelässä oottaa mua, ja mun kotiin paluuta.
Mutta mä tiedän myös sen että, joutusin viettämään kesän ilman mun kaikista rakkaimpaa ja tällähetkellä parasta poikaystävää. Oon jumissa? Oonko mä ainut?
Et oo. Voiko joku muu laittaa nää palaset paikallee, ja koota ne niin, että kaikilla olis hyvä olla.

En lähteny tänne, jos mun ei olis ollut pakko. Tulin tänne, koska täältä tarjottiin töitä, paljon epäonnistumisia, ja onnistumisia. Oon saanu täällä kasvaa tosi paljon, oon ehkä jopa voinut käydä asioita läpi jotka tuntuvat tosi kipeiltä ja vaikeilta.

En myös lähtenyt tänne rakastumaan, mutta rakkaus tulikin minua vastaan. Sokaisi minut, ja teki mut onnelliseksi.
Oon tainnut löytää sen, josta mä haluan pitää kiinni. Nyt ja aina.

Hyvää loppu viikkoa kaikille, ja muistakaa kertoo teidän tunteistanne!
love u.
-Suvi

Taulu

Mun toiveena on tehdä yksi laulu

ja tehdä siitä kaunis ku taulu,

muistaen jaksot jolloin ei syntyny mitään,

nyt mielessä kasvot, liekeis niin ikään

Mietin miten maalata ääni, puuvillasilla vedoilla hennon hiljasil, hahmotella paperille kaunokirjaimil, kertosäe ja melodia jota hyräilen iltasin

Tahti lepo, kaikki kohallaa, aamuauringos hiukset leväten olalla Vaaleina juoksevat välistä sormieni, kuin miljoona loputonta kultaista tonavaa

Sori et joudut nois kielikuvis roikkuu, ne hoippuu vierelläsi, ei tuu toistuu Kun taulu on valmis ni runoilija poistuu Jos sä oot mun kaa niiku loppu sointu...

Jos mä saan ja mähän saan tehdä taulun, mä teen siitä kauniin ku laulun Maalaan päivät pimeel ja valosal, vuosikaudet mun salaisessa ladossa.

-Suvi

Aamuvuoro .5.30

Kello soi. Katson puhelintani, kello näyttää aikaa puoli viisi.
Pyyhin silmistäni yön unihiekat, ja nousen ylös. Puen vaatteet ylleni, kävelen keittiöön ja juon lasillisen kylmää vettä. Huokaisen, katson taas kelloani.
  Lähden kävelemään työpaikalleni, joka on aivan kävelymatkan päässä. Tunnen kuinka hento pakkanen kylmettää nenän sekä poskipäät. Pakkanen narskuu kävellessä, meinaan liukastua kävellessä. Naurahdan tilanteelle. Jatkan matkaa.

Valot täyttävät tilavan keittiön. Laitteiden tuttu hurina saa järkeny takaisin maanpinnalle.
Nyt on herättävä, ja laittaa itsestä se nopein vaihde päälle.

Ennen asiakkaiden tuloa, ehdin juomaan kupillisen kuumaa kahvia, ja hengähtämään. Ajatukseni sinkoilee asiasta toiseen. Kuuntelen hiljaisuutta. Taustalla kuuluu vaan laitteiden hurinat, ja kellon tikitys. Kun katson keittiöstä salin telvisiota, aamuteeveen ukosta ei kuulu ääntä. Liiankin hiljaista.

Vaihdan aamun iloisen virneen kasvoilleni. Kohotan hiukan kulmiani, ja vaihdan asiakkaiden kesken hyvät huomenet. Hymyilen, mutta jatkan silti töitäni.
Kohta salin täyttääkin jo muutama hassu saksalainen. Vaikka aamut tuntuvat vaikeilta, asiakkaiden kehut ja kiitokset saavat mieleni nousemaan! =)


Blokkailen astioita, ja huomaan minuuttien kuluvan tunneiksi. Ei enää kauaa, kun saan taputeltua aamuvuoron tehdyksi. Sitten pääsen ansaituille viikonlopun vapaille. Jes!

Kello lyö yhdeksän. Saan alkaa siivoilemaan. Viimeiset asiakkaat vielä nuokkuvat tuoleissaan, kera kahvin, ja ilmeistä päätellen heillä on tärkeitä juttuja vielä kesken.
En anna itsestäni sen suurempaa numeroa, vaan keräilen astioita pois sekä alan keräilemään likaisia astioita. Suljen ovet. Työpäivästä oli siis sittenkin selvitty!

-Suvi

Sä muutit sen

Hellou!

Istuidun autonratin taakse, suunta kohti pohjoista. Ajattelen nyt se on sitten menoa. Isäni istuu ns. pelkääjän paikalla. Juttelemme niitä näitä matkamme varrella. Pysähdymme pariin otteeseen, lepuutan jalkojani. Vaihdamme puolivälissä kuskia, että voin keskittyä muutokseen. Vedän syvään henkeä, ajattelen mielessäni. "Nyt ollaan kyllä kaukana kotoa".

Maisemat ulkona, näyttää peittyvän lumen peittoon. Ennen nukahtamista tokaisen vielä rakkaalle isälleni, että herettää minut heti jos matkalla näkyy yksikin poro.
Olen innoissani, tienpietareella makoili muutama poro.

Pääsemme perille. Käyn hakemassa hotellin vastaanotosta avaimen, ja juttelen uusien kasvojen kanssa. Sain kuulla, että toinen tulee olemaan kämppikseni asunnossa. Vähän empivänä, lähdemme roudaamaan isäni kanssa tavaroita "uuteeen", työsuhdeasuntooni.
Katselemme paikkoja. Jään yöksi asuntoon ja yritän totutella, uuteen maisemaan sekä siihen etten näkisi kavereita, enkä perhettä, enkä läheisiä noin. puoleen vuoteen. Masentaa. Tirautan pari kyyneltä, ja nukahdan.

Aamu valkenee, ja lähden ajamaan hotellille. Koputan isäni hotellihuoneen oveen. Päätämme mennä kävelylle. Katselemme maisemia. Syömme. Saan kuulla tarjoilija naiselta, että huomenna alkaisi työpäivä. Jännittää, mutta samalla myös masenti.  Huomisen jälkeen on pärjättävä omillaa. Isän piti lähteä kotiin. Miten minä nyt selviäisin?

Parina viikkoina, oloni oli masentava, iloinen, avarakatseisempi sekä surullinen.
Koti ikävä painoi, ja kavereita oli ikävä. Itkin itseni uneen, ja lupasin itselleni. Kyllä tämä vielä tästä. Kohta tämä on ohi.

Viikot vaihtuivat kuukausiin. Huomasin niiden menevän vauhdilla eteempäin. Tuli joulukuu.
Maanpäälle satoi lisää lunta, vaikka sitä oli jo isot kinokset. Joulu ja uusi vuosi menee töiden parissa. Äitini puhelu sai minut vähän iloisemmaksi. Tulevat Tapaninpäivänä käymään lapissa.
Hihkaisen onnesta. Missä oli se koti-ikävän sekä kavereiden kaipuun tunne. Se oli totisesti kadonnut.

Vuosi vaihtui. Viime vuoden aikana sattui, ja tapahtui. On paljon asioita jotka olisin voinut jättää tekemättä. Mutta on myös asioita , joiden miettiminen saa pahanmielen.
Mietin mielessäni. Enää 4 kk kun täältä pääsen kotiin. Omien rakkaitten luokse. Sivistyksen pariin.

Kuukasi vaihtuu tammikuusta, helmikuuhun. Viikot menevät vauhdilla, ja tajuan kohta on kotiin paluun aika.
   Tulee ystävänpäivä, taas se päivä kuukaudesta jolloin saa miettiä miksi vierellä ei kulje ketään. Tunnen oksettavan  fiiliksen. En halunnut edes miettiä miksen kukaan ollut kaivannut minua. Fiilis menee ohi. Puhelin soi, ja pomoni soittaa tulenko samassa kyydissä , hotellimme ravintolan baariin.

Auto kääntyy Lumihotellin edessä. Ennakko luulot miehestä, joka meitä tuli silloin noutamaan olivat matalat. Astumme auton kyytiin. Huomaan punastuvani.
Autoa ajaakin vuoden nuorempi, söpö poika. Hymy valtaa minut.

Menee tunteja, kun istumme ja rupattelemme työkolleegojen kanssa. Nauramme, ja otan lisää kulauksia siideristäni. Silmäilen varovasti tuota söpöä poikaa, päätän jutella hänellä tänään. Mutta sitten, mieleni vaihtuu epävarmuuteen ja synkkyyteen.
Tuskin olisinkaan hänelle sopiva.

Ilta vaihtuu yöhön. Aika menee tanssiessa, ja seurasta nauttimisesta. Sain tilaisuuden jutella tuolle pojalle. Teemme jokaisesta asiasta härästä kärpäsen. Minua ärsyttää. Miksi hän tahallaan haluaa ärsyttää minua?

Valkenee päivä, ja saan tilaisuuden ottaaa tuon söpön pojan kyytiini. Nokka kohti Leviä.Koko matka oli yhtä puheen sorinaa , ja naurua. Tunnen ihastumisen tunteita itsessäni. Hymyilen. Mutta samalla keskityn ajamiseen. Pääsemme perille.
  Istumme hetken aikaa paikallisessa baarissa, jonka jälkeen lähdemme tulemaan kotia kohti. Huomaan miten ihastunut olenkaan. En halua antaa hänen huomata ihastumista.

Seuraava päivä valkenee, ja kun avaan puhelimen näytössä luki söpö teksti.
Hymyilyttää. Ja vastaan viestii takaisin.
Olen onnellinen, sekä peloissani. Miten joku voi olla muka ihastunut minuun?

Kohta  tuosta kaikesta on mennyt 3 viikkoa. Tällä hetkellä olen onnellinen, elämästä sekaisin. Mutta minulla on kaikki, mitä olisin voinut elämältä pyytää.
Näin, sekä elin muutoksissa. Elämä ottaa, ja se myös kantaa. Kaikesta  huolimatta pitää olla myös sinut itsensä kanssa, ja uskoa että huominen voi olla se päivä jolloin kaikki muuttuu.
Minuun se sananlasku piti paikkansa. Ennen laskin päiviä milloin pääsisin kotiin. Nykyään haluaisin vain pidentää aikaa jolloin saan viettää rakkaan kanssa enemmän aikaa.
Olen onnellinen.

"Huonoilla tavoillas
Ei oo mitään merkitystä tänään koska eihän mitään pahaa sanottas Sekoon tuoksustas saat jalkani lahomaan Kai siksi mietit miks sun kaikki teepaidat katoaa Pidin yksin parhaiten vaan ne mun päällä Kai otat sen pois nyt kun oot täällä Makaan vieressäs oon haavoittuvainen Mut sun kertomukset saa mut unohtamaan musta kaiken Pupu tää voisi toimia Voisin tuntikausii pitää tatuointejas mun sormilla Luulin ettei mul ois tähän enää voimia Mut sä muutit sen Sä muutit mut"

( Sini Sabotage- Tunne mun liikkeet)

-Suvi-